ALKUSANAT
Olipa kerran pääjohtaja. Kutsukaamme häntä vaikka nimellä Frank. Hän ei ollut kuka tahansa johtaja, vaan suuren ja vakavaraisen levy-yhtiön kovapalkkainen veturi. Ääniteteollisuuden visionääri, musiikkikriitikoiden tunnustama guru. Masterkatalogien Mantovani ja prosessikaavioiden Prokofjev, klassinen vanhan liiton levymoguli. Salaperäinen hahmo, jonka puheille levytyssopimuksettomat halusivat, mutta harva pääsi. Hänen mahonkipöytänsä oli täynnä promokuvia, puolityhjiä kahvimukeja ja unelmia elämänmenon mullistavista digitaalisista äänilevyistä, joita maailma ei ollut vielä kuullut - mutta varmasti tulisi kuulemaan. Heti huomenna, ylihuomenna tai viimeistään torstaina.
MAANANTAI
Työpäivä levy-yhtiössä alkoi kello yhdeksän, kuten aina ennenkin. Pääjohtaja oli täynnä tarmoa - niin täynnä, että oli saapunut toimistoonsa jo varhain aamulla. Intoa puhkuen johtaja selasi pöydälle kasaantuneiden paperiarkkien kasvavaa pinoa. Olo oli rauhaton. Yhtiön edellisestä tuotoksesta oli ehtinyt kulua jo pitkä tovi. Aivan liian pitkä. Lähes kolme viikkoa. Tuleva julkaisu poltteli näpeissä. Tarkemmin sanoen näpeissä poltteli seuraavaksi ilmestymisvuorossa olevan kybersinglen koelevy.
CD:tä ei ollut tarpeen kuunnella. Hittiyhtyeen laatustandardit niin sävellysten, sanoitusten kuin esitystenkin suhteen olivat alusta saakka olleet moitteettomat. Säästetään yllätysmomentti itsellekin kuuntelutilaisuuteen, Frank tuumi. Kansia vaille valmis paketti. Käytännössä siis valmis paketti. Näpeissä poltteli. Pian alkaisivat kollegojen puntit tutista. Lopulta pääjohtaja ei enää malttanut pidätellä. Hän hörppäsi nopeasti loput höyryävän kuumasta kahvista ja ryhtyi toimeen.
Ensin kansikuva. Tämän tasoiseen produktioon kelpaa vain ja ainoastaan kaikkein paras. Johtaja mietti hetken, soitti sitten firman luottotaiteilijalle. Tällä oli parhaillaan työn alla muitakin kiireellisiä projekteja, mutta muhkea palkkiosumma sai taidemaalarin muuttamaan suunnitelmat lennossa ja rientämään Frankin toimistoon tarvittavat tykötarpeet mukanaan. Kyseessä oli sellaisen mittaluokan tapaus, että kankaan kokokin oli taiteilijan toivomuksesta vaikuttava 250 x 250 cm. Huikean ennätysajassa tehdyn öljyvärimaalauksen kruunuksi kansitaiteilija pensselöi tauluun singlen nimen lehtikullalla. Vielä valokuvan otto ja kannen graafisen ilmeen hiominen lopulliseen muotoonsa. Sitten kaikki olikin valmista tuotteen maailmaan laskemista ajatellen.
Uusi äänite pitkästä aikaa, voi pojat! Kirjoitustyyliin oli syytä ottaa mukaan erityisen juhlallinen sävy. Virallisten tahojen elämäntyöpalkintona luovuttama vaakuna mielessään pääjohtaja lähetti kello 8.59 lehdistötiedotteen.
Lehdistötiedote“Yhtiömme tuotannollisessa strategiassa on saavutettu merkittävä virstanpylväs. Huomenna kello 12.00 THE PHILATELISTS tuo tarjolle aivan uudenlaisen musiikillisen ilmaisun muodossa, jonka katsotaan tukevan koko ääniteteollisuuden moraalista ydintä. Kyseessä on kaksipuolinen kulttuurinen kokonaisratkaisu, joka rakentuu seuraavasti: A-puolella kuultava "Light in Shadows" yhdistää synteettisen herkkyyden ja rakenteellisen eetoksen, B-puolen "Bodyguard" toimiessa kunnianosoituksena inhimilliselle kestävyydelle audioarkkitehtuurin keinoin. Tämän kaltaiset julkaisut luodaan vakaalla kädellä, tiukan suunnittelun, huolellisen valvonnan sekä toimituksellisen paineensietokyvyn risteyskohdassa. Tuotteen katsotaan tukevan äänitemarkkinoiden kollektiivisen liike-energian harmonisoitumista. Toivotamme tiedonvälittäjät, kansalaisyhteiskunnan ja kaikki kulttuurista vastuuta kantavat tahot tervetulleiksi viralliseen ennakkokuuntelutilaisuuteen kuluvan päivän iltana. Kutsu liitetiedostona.”
Media riehaantui. Radiokanavat lisäsivät A-puolen valmiiksi voimasoittolistoille, aikakauslehdet varasivat sivuja pääjohtajan vaatekaapin sisällön esittelylle. Yhtiön verkkosivuilla spekuloitiin kilvan kappaleiden nimien pohjalta, millaisia muutoksia bändin tyylissä on mahdollisesti tapahtunut sitten viime kuuleman. Moni kiiruhti ostamaan asusteita illan kutsutilaisuuteen. Erään lehden kulttuuritoimittaja teki keinoälyn valmiiksi kirjoittaman haastattelun yhtyeen rumpalin lapsuudenkodista.
Kello 10.23 lähti uusi tiedote.
Lehdistötiedote“Valitettavasti heti näin viikon alkajaisiksi joudumme ilmoittamaan, että The Philatelistsin kybersinglen ilmestyminen siirtyy myöhempään ajankohtaan. Viimeisillä metreillä yhtiömme tarkastuslautakunnassa kiinnitettiin A-puolen raidassa huomio sellaiseen sinänsä pienehköön yksityiskohtaan, että ensimmäisen minuutin jälkeen rummut lakkaavat kuulumasta. Ikävä kyllä sessiossa käytetyt moniraitanauhat on osittain ehditty hyödyntää uudelleen, joten uudelleenmiksaus ei näin ollen ole enää mahdollista. Kappaleen nimikin oli ennen sinkun painoon menoa ehtinyt vaihtua. Pahoittelemme mahdollista pettymystä. Mutta ei hätää - hyvää kannattaa odottaa! Mukavaa loppukesää. :) toivottelee sihteeri”
Toimittajat mutisivat. Kulttuuriosasto huokaisi. Aukeamat menivät uusiksi. Heti ensimmäisen uutiskirjeen luettuaan juttukeikalle lähtenyt radiotoimittaja kääntyi puolivälissä takaisin. Hetkeä myöhemmin hän ajoi ojaan. Käyttämättä jäi sensaatiolehden etusivun otsikko “Kuuma sinkkukesä!”
TORSTAI
Pääjohtajan yöt olivat olleet levottomia. Häntä harmitti, etenkin peruutettu kuuntelutilaisuus. Levynkanteen käytetty fresko oli kiikutettu toimiston seinältä ullakolle. Silti, tai varsinkin siksi, sormet syyhysivät päästä julkaisemaan. Studiossa kyllä parhaillaan purkitettiin yhtiön luottoartistin soolosingleä, mutta tulevan hitin kertosäe odotti vielä säveltämistä. Johtaja laittoi kädet niskan taakse ja pohti asiaa kaikilta kanteilta.
Frank teki johtopäätöksen: nyt on näytön paikka! Energinen kiilto silmissään hän penkoi työpöydän alalaatikon perukoita ja löysi kuin löysikin mitä etsi: CD-levyllisen syystä tai toisesta hyllytettyä materiaalia yhtiön kokoonpanoilta. Eiköhän näiden joukosta kelvollinen rallatus löydy, Frank myhäili toiveikkaana. Muutaman raidan jälkeen tulikin vastaan helmi. Sävellyksellisesti kyseinen yhtye ei toden totta tarponut keskinkertaisuuden suossa, kuten yleensä. Kuinka tällainen tuleva klassikko onkaan voitu unohtaa laatikon pohjalle! B-puoleksi päätyi samaisen esittäjän vuosien takaiselta pienen painoksen promosingleltä peräisin oleva kappale. Uusi julkaisu oli, kuinka ollakaan, käytännössä valmis. Enää puuttui kansi.
Peruuntuneen sinkun maalaukseen oli huvennut loppuvuoden ja suurelta osin seuraavankin vuoden visuaalisen osaston budjetti. Kuvittaja mökötti yhä. Levylle ei enää neljättä kertaa voinut laittaa täysin yksiväristä kantta. Johtaja mietti kuumeisesti, miten projekti saataisiin kunnialla maaliin. Sitten mieleen juolahti Frankware™. Levy-yhtiöön hiljattain isolla rahalla hankittu tekoälypohjainen automaatiojärjestelmä, joka tekee kaiken mitä pomo vain tohtii toivoa, joskus vähän enemmänkin.
Hetken pohdittuaan Frank asettui laitteen ääreen ja kirjoitti promptin. “Keski-ikäinen komea ja tyylikkäästi pukeutunut gentlemanni istuu rennosti äänitysstudion nojatuolissa. Hän kuuntelee tarkkaavaisesti ja pitelee kaukosäädintä, jolla ohjailee alemmalla tasanteella laulavaa glamour-mallien kuoroa.” Laite ajatteli hetken. Kuului pontevaa raksutusta ja piipitystä. Sitten näyttöpäätteeseen ilmestyi vastaus.
Frankware™"Ei edusta nykyisiä eettisiä standardeja. Sisältää sukupuolittunutta hierarkiaa ja epätasa-arvoista kuvastoa. Yhdistelmä viittaa ongelmallisiin valtasuhteisiin. Mieskatse. En voi tuottaa tätä."
Pääjohtaja tyrmistyi. Konehan oli pahempi kuin sihteeri huonona päivänä. Eihän toivottu kuva ollut muuta kuin pelkkä metafora äänen tuotannosta. Olisiko sitten OK, jos laulajat olisivat haalariasuisia robotteja?! Frank kaivoi pöytälaatikosta puhelinluettelon. Hän soitti muutamalle kollegalle kysyäkseen heidän näkemystään suunnitellusta kannesta. Sekä Fred, Martin että Hans olivat sitä mieltä, että idea on loistava. Kaikki antoivat myös kehitysehdotuksia kannelle, erityisesti taustakuoron osalta.
Hikikarpalot otsalla johtaja jatkoi järjestelmän kanssa tahkoamista. Varmemmaksi vakuudeksi hän otti mukaan monimuotoisuuden, lisäten kehotteeseen erilaisia kulttuurisia ja kansallisia ominaispiirteitä. Nyt tietokoneelta tuli ilmoitus:
Frankware™“Havaittu toistuvasti käyttöehtojen vastaisiksi tulkittavia sisältöpyyntöjä. Kymmenen varoituksen jälkeen järjestelmä lukkiutuu. Turvallinen luovuus on yhteinen vastuumme.”
Frank tuskastui ja mietti kiertoilmauksia, joilla laitteen saisi edes jotenkin tottelemaan häntä. Kun jäljellä oli yksi yritys, hän luovutti ja antoi koneen luoda vaihtoehtoisen kansikuvan. Siinä oli toinen hänen alkuperäisistä ideoistaan, sähkökitaran kanssa villisti rokkaava kissa.
Enää puuttui viesti toimituksille. Edellinen single ei ollut herättänyt pääjohtajan odottamaa huomiota. Haastattelupyyntöjäkään ei enää sadellut. Ehkä edellinen pressitiedote oli aavistuksen verran kuivahkon oloinen? Nykyaika vaatii rentoa ja nuorekasta ilmaisua, hän oivalsi. Levykeräilijöiden aikakauslehdessä kiiltelevät diskografiasivut mielessään pomo haki eteisen naulakosta sisarenpojan sinne unohtaman lippalakin, laittoi sen päähänsä väärinpäin ja antoi palaa. Kello 7.41 lähti uusi tiedote.
Lehdistötiedote”Boom! Nyt paukkuu! Se on MC Frank joka määrää ja konttoril häärää, yo yo. Dropattiin just kesän kuumin kyberzinkula. Menossa mukana soulin megaturbotiimi HOT BENSON, uuuh. “Haunted Voice” on semmonen banger et sun mummonkin syke nousee satavarmasti. Pebapuolen stygessä “Counterpoint” taas fiilis on lowkey. Bändi chillaa ja vähä grillaa, eikä friidut pysy tolpillaa, you know. Soundi on niin kuuma ja biitti smoothi et laitteet sulaa! Niin lit että on totally on fire. Ja OK boomer, jos alat ragee ku tuntuu et meitsi liikaa flexaa niin FAX YOU! Meidän possen brändi on kuin glow up, ja vaan paranee. Tää ei oo levy, tää on manifesto! Ylihuomenna kaupoissa, mut sä kuulet sen jo tänään. YO!”
Mediassa riemu oli varovaisempi. Radiokanavat päivittivät soittolistat, mutta lisäsivät kaiken varalta väliin takavuosien pikkuhittejä. Kuuntelutilaisuuteen kutsutut eivät varmuuden vuoksi järjestelleet uudestaan illaksi sovittuja menojaan. Juorulehti kaivoi yhtiön verkkosivuilta esiin aikoja sitten unohtuneet kömmähdykset, kuten minikokoiset kansilehtiset.
Klo 9.11. Uusi tiedote.
Lehdistötiedote”Jo toisen kerran kuluvalla viikolla minulle on suotu kunnia kertoa kybersinglen peruuntumisesta. Aiemmin uutisoitu äänitteen julkistus siirtyy, niin yllätykselliseltä kuin se ehkä kuulostaakin, myöhemmäksi. Aamuisen tiedotteen lähdettyä vahingossa ennenaikaisesti (lähettäjä en ollut minä!!!) jotkut muistivat A-puolen sävellyksen olevan väitetysti tahaton plagiaatti eräästä erittäin tunnetusta maailmanlaajuisesta hitistä. Juuri kyseisen seikan johdosta kappale oli aikoinaan siirretty hyllytettyjen osastoon. Yhtiö ei katso aiheelliseksi vastaanottaa enää yhtään uutta oikeusjuttua tänä vuonna, joten keksitään sinkun tilalle joskus jotain muuta. Sori! t: sihteeri”
Toimituksissa ilmapiiri alkoi tummua. Sijoittajat hermoilivat. Trendikahvilassa pääjohtajan vakiopöydän kylttiin oli ilmestynyt toisen asiakkaan nimi. Valtakunnan suurimman sanomalehden musiikkikriitikko kirjoitti blogiin: ”Levy-yhtiöllä on julkaisupaine, mutta ei julkaisua.” Ensimmäistä kertaa historiansa aikana yhtiö mainittiin television suositussa satiirisessa ajankohtaisohjelmassa. Koululaisten keskuudessa levisi meemikuva otsikolla “Grungesta cringeen”.
LAUANTAI
Pääjohtaja oli ymmällään. Hän oli antanut kaikkensa. Silti kulttuurikenttä tuntui kerta toisensa jälkeen potkivan yhä kovemmin päähän. Töihin tullessa vastaan tulleet lapsetkin lallattivat pilkallisesti. Aiemmin yhtiön ruokalassa niin iloisesti tervehtineet vastakkaisen sukupuolen edustajat lähinnä katsoivat säälivästi. Kateellisten ja selkäänpuukottajien lukumäärä pääsi yllättämään pahemman kerran. Mutta edes orastavan epätoivon tunteen äärellä Frank ei lannistunut. Ehkä viesti ei vain ollut mennyt perille. Oli syytä lisätä kierroksia. Huutava vääryys tulee korjata välittömästi! Salaliitto saisi vielä kunnolla nenilleen. Seuraava julkaisu muuttaisi kaiken. Puuttui enää kansikuva. Ja kappaleet.
Eräs levy-yhtiön kiinnityksistä oli kyllä parhaillaan studiossa, mutta yhtyeen laulaja odotteli vielä inspiraatiota. Johtaja teki sen, mitä ei olisi koskaan halunnut joutua tekemään. Hän nousi toimistotuolille ja tärisevin käsin ujutti arkistokaapin päällä olevan pahvilaatikon syliinsä. Boksi oli varmuusvarasto pahan päivän varalle. Nyt oli se päivä. Lootan sisältä paljastui riveittäin kymmeniä siististi numeroituja demokasetteja, varhaisimmat niistä 80-luvun alkupuoliskolta.
Paksuimmat pölykerrokset lattialle puhallettuaan Frank laittoi virrat kasettisoittimeen ja alkoi kuunnella kasetteja järjestyksessä. Kasvojen ilme vaihteli kappaleesta toiseen. Yllättynyt, tyytyväinen, vaivautunut, epäuskoinen. Riemastunut, vaivaantunut, järkyttynyt, myötähäpeävä. Lopulta kasetin numero 43 kohdalla suupielet asettuivat leveään hymyyn. Tässä ne olivat. Aivan kohta ilmestyvän singlen vaatimat kaksi biisiä. Helpottuneena johtaja siemaisi haalean maitokahvin mukista ja taputti itseään olkapäälle.
Graafikoiden istumalakon ja Frankwaren lukkiutumisen takia kansikuva täytyi tehdä itse. Varsinaista käytännön kokemusta aiheesta hänellä ei ollut, mutta ei se voinut vaikeaakaan olla. Olihan johtajalle vuosikymmenten kuluessa kertynyt rautainen näkemys ääniteteollisuudesta. Puhumattakaan lukemattomista kerroista, jolloin hän oli seurannut graafikon työskentelyä selän takana, antaen samalla kullanarvoisia neuvoja. Päättäväisesti pääjohtaja istuutui tietokoneen ääreen ja käynnisti Paint-ohjelman. Tämän jälkeen hän alkoi etsiä hakukoneella sopivan oloista kuvaa.
Puoli tuntia myöhemmin, jotakuinkin soveliaan aihion löydyttyä, Frank alkoi suunnitella kannen lopullista versiota. Eksklusiivisuuden vaikutelman luodakseen hän lisäsi kuvatoimiston vesileiman päälle tekstilaatikon “Limited edited”. Kaksi minuuttia myöhemmin kansi oli valmis. Johtaja tallensi kuvan vaikuttavan kuuloisella resoluutiolla 250 x 250 pikseliä ja siirsi luomuksen valmiiksi verkkoon.
Sitten vielä tiedote. Huomiotalouden rautaiset lait vallitsivat tälläkin saralla. Aika kerta kaikkiaan vaatii voimakkaampaa kieltä. Täytyi korottaa panoksia. Katalogi haluaa kasvaa. Kutsuvierasgaalan seisovan pöydän antimet mielessään pääjohtaja lähetti kello 23.47 uutiskirjeen.
Lehdistötiedote“Sanat eivät riitä. Muutoksen aalto pyyhkäisee maassa. Auringonvalo valuu koko maailmaan, ja medialla on ainutlaatuinen mahdollisuus tarttua tähän tilaisuuteen. Näin se meille on profetoitu! Sähkö keksittiin aikanaan juuri tätä nimenomaista hetkeä varten. Tästä päivästä lähtien yhtiömme kukoistaa ja sitä kunnioitetaan jälleen kaikkialla maailmassa. Artistimme CHERRY AND THE PEACEMAKERS uusi uljas kybersingle “Kite In The Wind” on musiikillinen metamorfoosi, digitaalisen ajankuvan runollinen kipinä, joka sytyttää katalogimme tuleen. Majesteettinen valoinstallaatio äänen muodossa! B-puolen sähkökitaravetoinen teos “Ääniä Yössä” tasapainottaa akustisen aitouden ja synteettisen herkkyyden vaatimuksia. Emme julkaise kappaletta - me synnytämme sen. Ylihuomenna!”
Tämän jälkeen Frank kirjoitti sulkakynällä ja musteella henkilökohtaiset kutsut kuuntelutilaisuuteen käyden yöllä tiputtamassa kirjekuoret asianosaisten postilaatikoihin.
MAANANTAI
Lehdistötiedote, klo 14.26.
Lehdistötiedote“Arvasit. Miksi? Julkaisimme A-puolen kahdeksan vuotta sitten. Paljon parempana versiona. B-puolen kitaramelodiakin on vain demo solistille. Ei muuta. Tällä kertaa. t: allekirjoittanut”
Media vaikeni. Lehdistö siirtyi kirjoittamaan mielenkiintoisemmista aiheista, kuten artisokan viljelystä. Erään radioaseman DJ soitti ohjelmassaan pelkästään kilpailevan Phoenix Productionsin tuoreimpia julkaisuja, laittaen sateisen viikonkin pääjohtajan syyksi. Frankin piikkiin menivät myös yleisönosastoon kirjoittaneen miehen parkkisakot. Pörssissä yhtiön osakkeet sukelsivat kautta aikojen alimmalle tasolleen. Artistit yrittivät kaikin keinoin irtautua sopimuksistaan. Toimiston oven alta sujautettiin kirjelappunen, jossa erittäin suorasasanaisesti vaadittiin eronpyyntöä.
PERJANTAI
Pääjohtaja oli väsynyt. Päätä särki ja kahvihammasta kolotti. Sihteeri piti mykkäkoulua eikä suostunut enää tuomaan kahvia. Uusi moderni kahvinkeitin oli Frankille aivan liian monimutkainen kapistus. Tyhjää mukia hypistellessään hän alkoi tarkastella lähemmin sen pintaa. Fontti oli tuttu ja turvallinen, jo vuosituhannen vaihteessa hyväksi havaittu Arial, mutta jokin kokonaisuudessa tarkemmin katsoen häiritsi silmää. Kirjainten hopeisissa reunuksissa oli paikoitellen havaittavissa epäterävyyttä. Astian värikään ei ollut enää puhdas valkoinen, vaan näytti enemmän lämmenneeltä harmaalta. Frank ei aikaillut vaan kääri hihat. Hän avasi sähköpostiohjelman ja alkoi etsiä valmistajan yhteystiedot sisältävää viestiä. Etsi ja etsi, mutta ei löytänyt. Sitten hän huomasi jotain.
Tuhansien mailien joukossa oli yksi lukematon viesti. Maili oli lähetetty puoli vuotta aikaisemmin. Otsikko kuului: “KIIREELLINEN!!! Sinkun master liitteenä, ONKO OK?!!”
Pääjohtaja avasi viestin, latasi tiedostot ja kuunteli kappaleet. Kuunteli toisenkin kerran. Ja kolmannen. Neljännen. Toimistohuoneen ovelle pikkuhiljaa kerääntynyt joukko työntekijöitä äityi yhteen ääneen kehumaan, kuinka sävellykset olivat levy-yhtiön historiassa ehdottomasti parasta ikinä. Jopa paikalle sattuneen kopiokonekorjaajan mielestä ensimmäisessä biisissä oli kiva progressiivinen ilme. Kansikuvaakaan ei voinut luonnehtia. millään muulla sanalla kuin täydellinen. Tässä se oli. Täysin julkaisuvalmis paketti. Tämän myötä osakkeiden arvo kääntyisi jyrkkään nousuun ja kahvihuoneessa hänen vitseilleen naurettaisiin taas makoisasti.
Kolmen vartin ajan johtaja järjesteli kuulakärkikynäkokoelmaansa. Tämän jälkeen hän kuunteli sohvatuolissa nuoruutensa lempiäänilevyn. Päiväunien jälkeen vuorossa oli muutama erä pasianssia pelikorteilla. Viimein Frank asettautui näppäimistön ääreen. Mieli oli tyyni ja levollinen. Kaikki oli taas hyvin. Enää ei ollut tarvetta ylisanoille. Oli vain tämä hetki. Hän siirsi tiedostot palvelimelle. Ytimekäs tiedote lähti klo 13.12.
Lehdistötiedote”Tätä lukiessasi on ilmestynyt yhtyeen ALL THE FLOWERS uusi kybersingle. Kenties A-puolen raidalla “Eye” kuvaillaan, kuinka yhtiömme eli Close Watch Recordsin tarkka katse huomaa haukan lailla musiikkimaailman tulevat trendit kaikkein pienimmistäkin signaaleista. B-puolelta puolestaan löytyy hyvä elämänohje teille kaikille: “Please Don’t Hurry”. Liitetiedostona kutsu illan jälkikuuntelutilaisuuteen. Mitä muuta tästä osaisin sanoa? Eiköhän anneta musiikin puhua puolestaan. Kuuntele itse.”
Kukaan ei kuunnellut. Ketään ei kiinnostanut. Yksikään kutsun saaneista ei tullut kuuntelutilaisuuteen. Mikään toimitus ei reagoinut. Soittolistoja ei päivitetty. Sähköpostiohjelmat siirsivät viestin suoraan kansioon ”Mahdollinen huijaus”. Klassikkosingle meni yleisöltä täydellisesti ohi. Frankin 70-luvulta asti suosima pukeutumistyyli ei ollut enää edes ironisesti in. Entiset fanit trollasivat kilvan firman somessa. Levy-yhtiön ennen niin himoituista osakkeista oli muodostunut virtuaalisiin meemivaluuttoihin verrattavissa oleva vitsi.
SUNNUNTAI
Iltapäivän viimeiset auringonsäteet kimpoilivat toimiston seinälle naulatuista kultalevyistä ja työpöydällä seisovasta termospullosta. Sihteeri oli toissapäivänä lähtenyt yhdistetylle kesä-, syys- ja hermolomalle. Muitakaan työntekijöitä ei rakennuksessa enää näkynyt. Ennen niin eloisassa ja nauruntäyteisessä levy-yhtiössä vallitsi aavemainen hiljaisuus. Ainoastaan pimeästä arkistohuoneesta kuului vaimea ääni. Tämän pienen kopin taaimmaisessa nurkassa pääjohtaja nyyhkytti kyykyssä.
Silloin ovenraosta astui sisään toisen vielä suuremman levy-yhtiön vanhempi johtaja. Hän katsoi alas ja lausui: ”Sinä huusit kovaan ääneen julkaisuista, vaikka ne eivät olleet valmiina. Nyt kukaan ei kuule, vaikka kaikki ovat valmiina. Opitko sinä mitään?”
Frank nosti katseensa ja vastasi: ”Olin julkaisumoottori, ilman jarrunappia. Lupailin levyjä, vaikka juuri mitään ei ollut olemassa. Pelkäsin, että yhtiö unohdetaan kokonaan, jos en herkeämättä laita pihalle jotain uutta. Minulla oli aina kiire. Olisi pitänyt odottaa, että muut osapuolet saavat asiat tehdyksi. Ja odottaa. Odot---.“ Johtajan ilme kirkastui. Hän ponnahti pystyyn. “Mutta minä opin. Nyt minä sen tajuan. Nimittäin. Mikäli levyt jatkossa uhkaavat viivästyä deadlinesta, minä menen studioon ja miksaan tai laulan itse, tai vaikka sävellän biisit! Ei se voi olla vaikeaa. Olenhan minä nykyään kansitaiteilijakin.”
Nuoren varsan lailla, pääkoppa pursuten ideoita, pääjohtaja kirmasi työpöytänsä ääreen.
L O P P U
Aisopoksen ylöskirjaamaa kansansatua “Poika ja susi” mukaillen: Frankware™ Gotler.