Päiväkirja · maaliskuu 2015

Maaliskuun herkkulakko

Kuukausi ilman sokeria ja naposteltavia – tai melkein. Lopuksi pieni yhteenveto ja huhtikuun teemahaaste.

Julkaistu alun perin Facebookissa.

Katso myösLiikuntalupaus 2015Syksyn kuntoilu- ja dieettipäiväkirja

Sunnuntai 1.3.

… meinasi tänään julistaa aloittavansa koko maaliskuun mittaisen herkkulakon, kunnes onneksi muisti pääsiäisen olevan tässä kuussa. Se sitten siitä ideasta. Paitsi että pääsiäinen näköjään on ensi kuun puolella. Joten ilman sokeria ja naposteltavia mennään maaliskuu, hiphei.

Maanantai 9.3.

Maaliskuun herkkulakosta ei ole ollut päivitettävää. Yllättävänkin kivuttomasti lähtenyt homma liikkeelle, varsinkin kun olen välttynyt suuremmilta houkutuksilta. On aika nostaa panoksia. Saanko esitellä: kuvassa uusi koriste-esineeni. Katsoa saa, muttei koskea. En siis ole palkitsemassa itseäni onnistuneesta ekasta viikosta.

Fazerin Sininen -suklaalevy pianon päällä

Keskiviikko 11.3.

Maaliskuun herkkulakon ensimmäinen repsahdus: tummaa Captain Morgan-rommia, jäitä ja COCA COLAA. Ei kai lasketa. Varsinkin kun jää tähän lasilliseen. Eikä ole kohteliasta kieltäytyä kylässä tarjoilusta.

Lasillinen rommikolaa television edessä

Perjantai 13.3.

... kokeili piiiiiiiitkästä aikaa joogaa (oikeastaan "viittä tiibetiläistä"), ja yleisen energisyyden lisäyksen ohella mm. ääni aukesi samantien. Huhtikuun henk.koht. haaste-teema alkaa hahmottua.

Lauantai 14.3.

Maaliskuun herkkulakko huomenna puolivälissä. Viikon alussa ostettu Fazerin Sininen meni palkkioksi bensoista ja kuskauksesta. Onneksi empatiaa löytyy lakkolaiselle.

Kuski autossa suklaalevyn kanssa

Torstai 19.3.

Alahylly. Kylki kyljessä ihanat suklaat odottavat tilaisuutta päästä ostoskassin syövereihin. Yhä on meneillään maaliskuun herkkulakko. Sitä on tosin mennyt jo kaksi kolmasosaa. Voisin siis harkita palkitsevani itseni, aivan pienellä levyllisellä stevialla makeutettua suklaata. Tuntuu vähän itsensä pettämiseltä. Mutta sokerittomia ja makeita ovat kuivatut taatelitkin, ja niitä voi popsia hyvällä omallatunnolla.

Mies lähestyy vasemmalta. En tunne. Kasvomuistini on toisaalta maailman kehnoin. Tyyppi kävelee ohi läpäyttäen selkään, ja kehottaa: Ota siitä hyvä suklaa! Tämän täytyy olla merkki ylhäältä.

Suklaalevy tyynyn hymyilevässä suussa

Torstai 26.3.

Suklaata, leivoksia ja maaliskuun herkkulakko. Mikä ei kuulu joukkoon?

Leivoksia ja suklaata pöydällä

Vähän lohdutti kasvisateria.

Kasvisateria: keittoa ja leipää

Tiistai 31.3.

Tänään loppui herkkulakko. (Vaikka kuukausi ei oo vielä vaihtunut?? Siitä illemmalla.)

Ravintola-ateria: ranskalaisia ja hampurilainen

Kuskia odotellessa Prismaan ja karkkihyllyille. Ei tehny mieli makeaa. Ostin wasabipähkinöitä. Herkkulakko tehnyt tehtävänsä. (Illalla todennäköisesti hakkaan päätä seinään, hokien: "Tyhmä. Tyhmä. Tyhmä.") Kadun toisella puolella oli toinen kauppa. Sieltä tarttui mukaan tämmöinen. Minun juomatahdilla ehtinee etikoitua muutamaan kertaan.

Punaviinipullo

Kyläily, herkut ja lakon loppu. Jopas sattui.

Suklaamunia korissa

MAALISKUUN HERKKULAKKO - LOPPUYHTEENVETO

(Maakuntakierroksella meni sen verran myöhään, että suunnittelemani jäätelö-foodie jäi nyt ottamatta. Olkoon. Kuvassa päivällä Amarillo-lounaan yhteydessä annettu maistiainen.)

Kuukauden herkkulakko päätöksessä. Tiedetään, vielä eletään maaliskuuta. Mutta teknisesti ottaen aloitin lakon jo helmikuun vika päivä (en jaksanut lähteä kaupalle hakemaan naposteltavia). Pullasta ja namusista ja sipseistä viis, mutta jestas, miten oon kaivannut jäätelöä!

Aika helposti hurahti kuukausi. Sokeripitoinen heräteostos on lähinnä pinttynyt tapa. Mahdollisesti jotain psykolookistakin? Viimeinen viikko oli kieltämättä ankea, kun mentiin loppusuoralla ja piti vaan sinnitellä.

Lipsahduksia tasan yksi: tutun kotona rommikola. Ei liene suunnattoman suuri synti? Harmaalla alueella retkahduksia stevia-suklaalevy ja pari viikkoa myöhemmin stevia-lakupussi. Plus sokerittomat Mynthonit silloin tällöin. Teolliset makeutusaineet tuskin toisaalta ovat ainakaan terveellisempiä kuin valkoinen sokeri. Kuivatut taatelitkin on kyllä tosi makeita. Ja hunaja. Ja…

Siinä ne. Hienosokeripussikin on koskemattomana kaapissa... Vastaan ei tullut koetteluja kyläilyjen ja notkuvien herkkupöytien merkeissä, mikä oli lievä pettymys. Ainoastaan yhden kerran tarjolla olisi teen kyytipojaksi ollut leivoksia. Joille luonnollisesti huudahdin jyrkän ein! Onhan selkärankani terästä ja mieli luja kuin kallio.

Kaikista kaupoista ei löydy jogurttia ilman sokeria, taikka mysliä, joten näillä kerroilla marketin omistaja sai pitkän nenän. En kuitenkaan ollut sokeri-taleban. Jos sitä itseään näkyi olevan vähän pastakastikkeessa, purkki ei tämän takia jäänyt ostamatta.

Ai tippuiko paino? En käynyt puntarissa aluksi enkä lopuksi, mutta ei siltä ainakaan näytä. Tiedä olostakaan, onko sanottavammin virkeämpi. Hukkaan meni siis tämäkin ponnistus! Taas pientä ihmistä narutettiin.

Joku voisi tosin epäillä, ettei välttämättä ole radikaalisti parempi vaihtoehto, jos jätskipaketin sijasta ostaa juustopaketin. Liikuttuakaan ei tullut ainakaan normaalia enempää. Viimeksimainittua aavistuksen verran lisää luvassa huhtikuun henk.koht. teemakuukaudessa (näihin jää koukkuun). Siitä sitten huomenna. Ei nää päivitykset suinkaan tähän loppuneet. Sori.

Mentos-pastillipussi

Keskiviikko 1.4.

Huhtikuun henkilökohtainen teemahaaste

Vieläkään ei meinaa maistua makea. Joskus on maistunut. Sen huomaa. On tullut aika tehdä jotakin. Nyt liikutaan! Silleen sopivasti. Mukavalla tavalla. Kevyesti. Ei oo kivaa jos rasittuu.

Että mitenkä? En oo ehtinyt laatia tarkempia suunnitelmia. Päivittäin ainakin joogaa (sis. “tiibetiläiset”). Kävelyä. Kotosalla ihan pikkusen käsipainoja, ja paikallaan juoksua. Yms. Jalkakyykyt meinas unohtua. Pitää muistella, mitä joskus on tullu tehtyä. Pohjimmiltani inhoan liikuntaa, joten täytyy jotenkin yrittää räpiköidä kuukausi omalla tyylillä.

Tavoitteita? Verenpaine alas kelpo lukemiin. Jos oikein hyvin sujuu, painosta neljänneskilo pois. Levollinen, rauhallinen mieli. Herkkujen suhteen ei enää täyskieltoa, mutta ei suurempaa mässäilyäkään.

Kuinkahan käy? Selkärankani on tunnetusti terästä. Tässä kuussa se ei ole etu. Jos pääsisi vähintään samoihin notkeuksiin kuin reilu kymmenen vuotta sitten, kun vielä viitsin aktiivisemmin venytellä, se olisi ihan OK.

Ja mikseipä pääsisi. Joogassa on sellainen ominaisuus, että kun joskus on saanut itsensä taipumaan vaivatta tiettyyn pisteeseen, sinne asti pääsee periaatteessa vaikka vuosikymmeniä myöhemmin. Ellei oo ehtinyt muodostua erityisempiä vaivoja tällä välillä. Nyt hyvä kun sormet saa käytettyä lattiassa jalat melkein suorina.

Tänään olen jo aloitellutkin liikuntaprojektia. Päivällä tein kaupungilla reippaan pikku juoksulenkin ihan ex tempore. Kannatti. Ehdin kuin ehdinkin bussiin. Kello on kohta iltayhdeksän, ja vielä pitäisi jaksaa tehdä tiibetiläiset, yhdeksän toistoa kutakin. Ei muuten suuremmin huvittaisi. Mutta palkintona sen verran hyvä ja reipas olo, että kai se kannattaa. Ja kun tuli luvattua. Huokaus.

Helmikuun henk.koht. teemahaastekin (sävellä kuun aikana neljätoista biisiä, äänitä ne ja julkista Facebookissa) pitäisi joskus tehdä loppuun. Yhdeksästä kappaleesta nauhoitettu lopulliset versiot, puuttuvat viisi pitäisi vielä joskus viitsiä vääntää. Huokaus!

Epilogi

Huhtikuun teemahaaste jäi, vähemmän yllättäen, torsoksi.

Helmikuun teemahaaste sentään tuli valmiiksi:

February 14

Katso myös:

Liikuntalupaus 2015